.JPG)
Maa puki yllensä jäistä kaapua
oli aika talven jo saapua
lumihiutalekeijut tuhannet
pienten metsälampareiden kokoiset
maahan pehmeästi pyllähtää.
Kolostansa katselee metsän nuorin peikko
kädet syyhyy, "Pääsispä lumeen käsiks"
vaikk on olo kurkkukivun jälkeen hieman heikko
muuttuu maisema hetkes nätiks
kaamoksesta kevääseen päin
"Liito-oravankin jo pesää tekevän näin"
tokaisee peikon äiti oma
poskillaan pakkasen puna soma
peikkopoika katsoo äitiään arasti
”Ai, sekö joka puusta kuivatut korvasieneni varasti?”
"Se juuri - se sama" äiti tuumaa
ja peikkopoika tuntee pelon huumaa
"Ei ulos uskalla mennä…
jos se vie tämänkin!”
miettii katsoen kädessään kuivattua sientä
haukaten hädissään palan
ryypäten puukauhasta männynkäpylientä
lausahtaa valan:
”Kautta kiemuraisimman kannon
lupaan ja vannon
pelotta seistä edessä sen ison liito-oravan
pukea ylle peikkojen sotisovan
rakentaa lumiukkoja ja -akkoja
pakkasen tyttöjä ja poikia …”
Keskeyttää aatokset äidin sanat
"Jätä tuimat asennot tanat
ota keijunsiipesi ja ulos lennä
ei metsään tarvitse pelätä mennä."
Havahtuu pelostaan peikko, ulos ryntää
siivet vähän kantaa, lunta kyntää.
Kierii ja pomppii
rakentaa ukot ja akat.
Riemusta kiljuu
"Ei oo lumesta pulaa,
hei kaikki tulkää tänne,
äkkiä ennen kuin se sulaa"
Temmellystä peikkopojan
onnellisena katsoo äiti kolossaan
lämpimän lumivaipan alla
Ja kuukin seuraa hymyillen
tuhansien tähtien kera taivahalla.
Kaikuu pojan riemuhuuto
"Ei oo lumesta pulaa,
hei kaikki tänne
äkkiä ennen kuin se sulaa!”
-Pekka